06 huhtikuuta 2017

Mitä ajattelet partiosta?

Hei sinä 15-22-vuotias. Kartoitamme osana koulutyötä ikäryhmäsi asenteita partiota kohtaan. Vastaamiseen menee vain noin viisi minuuttia. Lisäksi voit osallistua kahden elokuvalipun arvontaan.

15 maaliskuuta 2017

Kukkavaasi

Unohdin täällä hehkutella minun uusinta tatuointitulokasta jonka teki Impact tattoossa harjoittelijana työskentelevä Outi Vihlman. Outi on aloittanut tammikuussa vasta tekemään ihmisiholle harjoittelijana, joten olen todella tyytyväinen siihen miten kuva onnistui. Tämä minun kukkavaasi tehtiin tosiaan pohkeeseen helmikuussa (samalla myös korkattiin vasen jalka). 


Voitte käydä vilkuilemassa Outin töitä instasta.

11 maaliskuuta 2017

L´ORÉAR Infaillible total cover // Testissä

Sain Lorealilta testiin pari viikkoa sitten ihania kevätuutuuksia. Kaikista kiinnostavin tuote niistä oli Lorealin infaillible total cover -paletti, jonka ympärille seuraava meikki koostuu. Pari juttua unohdin kuvata, mutta mainitsen ne silti jutun yhteydessä.

Eli pohjameikkiin käytin näitä: Lorealin uutta infallible mattifying base - primeria*, Total cover palettia*, Nyxin HD peitevoidetta ja Lumenen CC-voidetta.
Minun iho on tänä talvena ollut jotenkin todella todella äärimäisen ylikuiva. Vaikka aikaisemmin kirjoittelin kookosöljystä - niin pidemmällä käytöllä ei siitäkään ollut apua. Olen ollut tosi tuskastunut, koska vaikka kuinka paljon lätkisin rasvaa naamaan (bebanthenea ja nyt Tummelia= on muuten perus kasvovoiteeksi just paras),  iho silti halkeilee ja kiristää. Nykyään kasvojen pesun jälkeen (tai suihkun) naama on ihan punakirjava ja pintaan tulee semmoista pientä näppyä... ihmettelin pitkään mistä se johtuu, mutta tajusin että iho on vaan yksinkertaisesti niin kuiva.

No jokatapauksessa, vasemmanpuolisessa kuvassa ilman meikkiä ja huomaa kuinka iho punottaa tietyistä kohdista tosi paljon. Oikealla Total cover paletilla tehty sotamaalaus. Katsoin tuohon ohjetta ihan youtubesta googlaamalla "Loreal infaillible total cover tutorial" :D Ja ennen sotamaskia laitoin pohjalle Lorkun uutta primeria joka teki ihosta todella silpoisan.
Kun maalaus oli valmis, aloin blendaamaan sitä sekaisin. Jossain tutorialissa tämän vaiheen jälkeen ei enää laitettu meikkivoidetta - mutta itse kyllä en voisi kuvitella olla laittamatta, sen verran kirjavaksi naama jäi. Tosiaan sen päälle sitten beautyblenderillä pöpöttelin meikkivoiteen normaalisti ihoon, ja lopputulos oli niin kuin oikeanpuoleisessa kuvassa.

Tämän jälkeen käytin näitä tekemään peruspohjaan vähän "muotoa". Kasvojen varjostukseen käytin Makeup revolutionin contourpalettia, poskiin Lorealin Infaillible blush painttia*, kulmiin Lorealin Brown artist expert -kulmakynää* ja huuliin dermosilin huulitussia.

Varjostusten jälkeen naama näytti tältä:


Ja valmis meikki (valkoinen luomiväri, musta rajaustussi, ripsari + tekoripset). Koko meikin viimeistelin Lorealin uudella Infallible fixing mistillä*.
Itseäni hämmensi ehkä eniten juuri se, miten hyvin loppujen lopuksi tuo sotamaalaus katosi meikkivoiteen alle. Alkuun tälläinen pakkelimäärä tuntui tosi raskaalta, mutta kun sen tekee pari kertaa aikaakaan ei mene kovin kauaa. Aion silti ehkä kuitenkin käyttää tälläistä monikerroksista meikkausta vain kun meikin pitää kestää pitkään hyvänä. Tämä nimittäin pysyi todella hyvin vaikka ekan kerran kuin kokeilin satoi räntää vaakatasossa ja ainoastaan ripsarit oli levannut! :)

Infaillible blush paint palettiin olisin ehkä kaivannut vielä sellaista sävyä joka ei niin hirveästi taita sellaiseen "liilaanpinkkiin", eli olisi enemmän persikkainen. Liilertava sävy jo valmiiksi punahkolla naamalla ei ole paras kombo. Eli tämä paletti sopii mielestäni joko tummalle iholle tai todella kalpealle.

Oletteko muut kokeillut näitä cover up tuotteita? Ja onko jossain vinkkejä miten noita maalauksia kannattaisi asetella?

17 tammikuuta 2017

Uusia tauluja

Olen tällä hetkellä ihan täpinöissäni, että muuton seurauksena pääsen taas sisustamaan. Tulevassa asunnossani tulee olemaan enemmän neliöitä, joten olkkariin ja makkariin voi esimerkiksi miettiä vähän eri juttuja. Jee! Olenhan minä tätä Kallion asuntoakin jonkin verran sisustellut, mutta nyt on iskenyt ihan uudenlainen into vaihtaa vähän värimaailmaa ja tyyliä. 

Sain kaveriltani Ringwormin julkkarin, joka on mun mielestä ihan supercoolio. Sen lisäksi että se on yksi mun lempparibändeistä - mutta vielä sellainen että menee musta sisustuselementtinä.
Kuva, jonka 🌧 (@mirette666) julkaisi

Tästä "maailmasta" intoutuneena ajattelin luopua kaikista typeristä "Don't ever let anyone dull your sparkle"-tauluista, ja pistää tilalle vähän erilaista settiä. Nyt tilasin Etsystä JackAnkersen  To love is to lose and to lose is to die- piirrustuksen jonka ajattelin sitten kehystää. 
Tulevassa sisustuksessa tulen käyttämään pääosin vain mustavalkoista värimaailmaa, ja mielestäni taulujen kuvatkin saa noudattaa samaa settiä.

15 tammikuuta 2017

Zirppari kirpputori / Helsinki / Kallio

Helsinkiläiset ja etenkin Kalliossa asustelevat hoi, varasin kirpputoripöydän Zirpparilta, joka sijaitsee osoitteessa kolmas linja 28. Myynnissä on paljon bändipaitoja, takkeja, kosmetiikkaa ja jotain kotitavaraa josta haluan päästä eroon ennen muuttoa :)
Aukioloajat: ma suljettu, ti-pe 12-20, la-su 11-18 
Myyntihylly ja rekki nro 14 on varattu ensi sunnuntaihi saakka .