29 heinäkuuta 2013

Genie in a bottle

Yksi ilta istuskelin taloyhtiön pihalla ja jumitin. Katseeni harhaili vähän joka suuntaan. Sitten näin edessäni rivin vanhoja pulloja. Hmm. Kuka yhtä pulloa kaipaisi, tai edes huomaisi sen poissaoloa? Paikka josta pullon nappasin, olen yleensä vain täynnä spugeja. Nappasin siis pullon reppuuni ja kipitin voitonriemuisesti kotiin. 
Siinä se nyt nököttää. Aika lempeä, vai mitä?

26 heinäkuuta 2013

Höpötilöpöti löp löp

Huusaa, pari vapaapäivää on mennyt hirveässä huiskeessa. Olen ollut itse ensin keskiviikkona tatskattavana ja torstaina taas seuraneitinä kun Miraa tatskataan. Eilen tuli myös nähtyä pitkästä aikaa vanhoja kavereita, käytiin puistossa nauttimassa muutama sihisevä ja sen jälkeen mentiin mähisemään Loosen Hardcore-iltamaan. Sanonpa vaan, että St.Hood livenä - toimii!

Ajattelin lätkästä tähän kylkeen muutamat kuvat jotka otettiin pari viikkoa sitten. Näytän näissä kaikissa ihan idiootilta, mutta ei se ole niin justiinsa.

Tyynen mielestä syksy vois jo tulla.

Torstai aamuna hihiteltiin Miran kanssa sille, että kuinka söpöä olisi jos sormessa olisi pieni ranskis-tatska. No siitä se ajatus sitten lähti. Minä olin huonona ystävänä vähän niinkuin ajatustasollisesti unohtanut Miran synttärit, ja ajattelin että se pitää kyllä paikata jotenkin jälkikäteen. Laitoin Miskalle sitten tekstarin, että suostuisiko se tekemään Miran rintapalan yhteydessä yhden "pikkujutun". Mira sai sitten synttärilahjaksi multa tämän:
Olisittepa kuullut minkälainen tirskuva hihitys Miralta pääsi, kun yllä oleva bullero oli painettu sen sormeen :'D 

Loppuun vielä musiikkia:

25 heinäkuuta 2013

"PRUUUUUUTTT" SANOI FANTTI.

Noniin, tiedän että osa teistä on varmasti odotellut koska tämä tyttö uskaltautuu taas neulan alle. Eilen tuli sitten taas oksennuskurkussa, kädet täristen - mentyä ottamaan uutta kuvaa. Idea sirkusnorsusta on muhinut päässäni jo pienen ikuisuuden. Viimeiset kolme kuvaani olen käynyt ottamassa Jussi K:lla, mutta tähän kuvaan halusin vähän erilaista tyyliä. Vanhaa kunnon old schoolia pienellä psykedeelisellä twistillä (:D). Lähetin Miskalle muutamia inspiskuvia ja ohjeistuksia haluamastani asennosta asennosta. Tämmöiseen lopputulokseen lopulta päästiin!

Ensin siirtokuva paikalleen. Tästä oli olemassa vielä isompi versio, mutta tämä näytti paremmalta. Isompi olisi kiertynyt liikaa.

 Sitten ääriviivat....

Ja varjostukset...

....ja viimeisenä värit!

Tatskan tekemisessä meni alle neljä tuntia, ja tekijänä oli siis mighty Miska Døden. Miska tekee tällä hetkellä hommia Helsingissä sijaitsevassa Zodiac Inkissä. Miskan töitä löydätte mm. instagrammista, Facebookista ja Tumblrista. Seurailkaa ja käykää ihmeessä ottamassa tatskoja! 

Tässä vielä parempi kuva napattuna Miskan instagrammista.  


Kaikki kuvat on vähän mömmösiä kun ne on otettu kännykällä, mutta parempia kuvia tulee sitten myöhemmin. Mitäs sanotte? :)


Ai että, olen niin onnellinen.
Toisin kuin minun äti.

20 heinäkuuta 2013

Lintsin kupeessa

Tässä pari kesäisempää räpsyä, jotka Mira nappasi minusta lintsin kupeessa. Alla oleva farkkumekko on osoittautunut tämän kesän viralliseksi virheostokseksi. Ihan oikeasti, miksi? Se on tosi söpö, mutta ei yhtään minun tyylinen. Mietiskelin, että voiskohan tuota värjätä mustaksi? Siitä todennäköisesti tulisi harmaa... mutta ei tuo korallinen nyt ihan nappaa. 

Mitäs tuumaatte?

Tämänkin hinnalla (ovh. 39,95€), olisin saanut varmasti jotain kivempaa ja käytännöllisempää.

No mutta, mä lähden nyt Tyynen kanssa ulos. Sitten otetaan Tynden kanssa nokka kohti 30v-synttäribailuja. Oooooh, kakkua.... kakkuaaaa.... 

18 heinäkuuta 2013

Hei hei kesä



Loma on takana ja paluu arkeen on jo tapahtunut aika järeällä tavalla. Töissa on ollut ihan järkyttävä kiire ja olen joka päivä kotiin tullessa kaatunut suoraan sänkyyn ja miettinyt että miten minä jaksan,  kun viikonloppuun on vielä x päivää. Huoh. 

Olisin paljon onnellisempi jossain luovemmassa työssä. Kaipaan Cityä, ja Cityn-henkeä. Nyt tuntuu, että kaikki valuu hukkaan. Olisi pitänyt hakea kouluun. Ei vaan riittänyt energia siihenkään. 

Toissapäivänä lähdin töiden jälkeen kävelylle Tyynen kanssa lähipuistikkoon. Tuuli humisi puissa, sormia paleli ja nenästä valui räkää. Ajattelin, että ei helvetti, kesä on ohi. Syksy tulee. Diapamit esiin ja soittolistat synkemmiksi. Ilmassa oli semmoinen jännä fiilis. Saman fiiliksen koen joka syksy. Nyt se vaan tuli liian aikaisin. Ahdisti. Nyt olen siitä asti kulkenut ulkona toppi+t-paita+huppari+takki+(aamuisin: kaulaliina) kombolla ja yrittänyt välttää syksytulee-vilunväreitä. Niitä tulee silti vähän väliä. Tai no skipataan eilinen töistä paluu, jolloin valuin hikeä. Ehkä hieman liioittelen vielä tässä vaiheessa... vai onko kukaan muu huomannut samaa? Äh, kaikki me tiedetään, että minä olen vain harvinaisen outo tapaus. 

No, mutta loma tuli, loma meni. Katosi kuin pieru saharaan. Outoa katsella näitä kuvia, sillä ne ovat viime viikolta. Tuntuu että niistä olisi ikuisuus. Mutta sanokaa mun sanoneen, syksy on tulossa nopeammin kuin huomaattekaan.

Olenpas minä taas masentava. No, peeäs. Ensi viikolla reisitatsaa!


05 heinäkuuta 2013

Mon coeur Est a Toi

Eilen vietettiin taas kiva päivä Miran kanssa. Käytiin varailemassa tatska-aikaa, peeloiltiin makasiineilla ja ullakolla, räpsittiin paljon kuvia, käytiin syömässä ja leffassa. Oli kyllä niin kivaa! 

Nämä kuvat räpsästiin kun köpöteltiin viemään Tyyneä kotiin ennen leffaan lähtöä. Näytän näissä taas ihan tärähtäneeltä, että itseäkkin kauhistuttaa. :D Jostain syystä vaikka mulla olisikin pari pv vapaata, en silti saa mun univelkoja millään pois. Itken myös verta noiden hiusten takia. Odotan kuumeisesti mun hiuspakettia, jossa pitäisi olla taas Joicon rakennepaikkaavaa. Toivon että ne pelastaisi edes vähän tätä. Haluaisin myös niin kovasti kampaajalle, ettei ole tosikaan. Tarvitsen pelastusta! :D
Tyynen tekis mieli sanoa pari valittua sanaa.


Missä mun kulmakarvat on........


Ensi viikolla olisi sitten viikon loma. Minä nakkaan Tyynen kainaloon ja yritän jotenkin päästä Lohjalle. Sieltä sitten lähdetään siskon ja veljen kanssa kohti Sulkavaa. Toivon että tulee hyvät ilmat. Odotan vaan että pääsen hetkeksi relaamaan ja kalastelemaan. 

03 heinäkuuta 2013

Aussien voittaja

Aussie skaban voittajaksi arpoutui nimimerkki:

Onnea!

Laitatko minulle s-postia osoitteeseen mirettep@hotmail.com

01 heinäkuuta 2013

Fabulous Salon & Solarium Part 2.

Hihkaisin innostuksesta, kun Kauneushoitola Fabulous lähti kanssani yhteistyöhön ripsihommelien muodossa. Kävin tutustumassa kauneushoitolaan jo aikaisemmin talvella, ja kokemuksistani voitte lukea täältä.


Tiedän, että itselläni on suht pitkät ripset ja moni ajattelee, että miksi ihmeessä ne ripset pitää hankkia, eikö se ole ihan turhaa? Ripsienpidennykset ovat vain täysin eri asia! Minä säästän aikaa aamuisin ripsivärin laitossa ja jostain syystä koiran kusetuskin ilman vähäistäkään meikkiä on ihan fine, koska ripset ovat kuosissa. Minä tykkään niistä, ja minulle tulee parempi olo itsestäni, kun ripseni ovat laitettu. Välillä on kiva olla ilmankin, mutta esim nyt kun on ollut nämä helteet.. olen joutunut koko ajan pyyhkimään ripsiväriä silmäluomiltani ja ei ole kiva näyttää koko ajan pandalta. 
Torstai aamuna tuijotin itseäni peilistä ja ajattelin "Jes, tänään on se päivä, kun alan näyttämään taas ihmiseltä". Fabulousissa on todella mukava henkilökunta, ja Anniina todisti supertehokkuutensa taikomalla minulle nämä ripset neljässäkymmenessä minuutissa. SIIS 40MIN, se on superfast jos miettii kuinka paljon minulla on ripsiä jo omasta takaa :D




Sitten itse operaatioon, eli ripseni:

Ennen
Jälkeen
Ripsiin laitettiin C-kaarevuudella sisänurkkiin 10mm x 0,20mm, keskelle 13mm x 0,15mm ja ulkonurkkaan 15mm x 0,20mm. Tykkäsin lopputuloksesta todella paljon. Nämä ovat kyllä pisimmät ripset mitä minulla on koskaan ollut, mutta ne ei silti tunnu övereiltä. Halusin että tällä kertaa saavat olla näyttävät, mutta ei mitään Tuksuja :D

Olen erittäin iloinen ripsistäni, ja voin suositella kaikille Helsingissä asusteleville Fabulous Salonin palveluita. Ajanvarauksen pystyy tekemään netissä täällä, tai sitten voitte vain piipahtaa paikan päälle osoitteeseen:
Fabianinkatu 13
 00130 Helsinki 
Kasarmitori (sataman puoleinen reuna) 
Puh. 045-131 5582 

Käykää myös kurkkaamassa hoitolan FB-sivu!

Yhteistyön merkeissä oikeaan sivupalkkiin on myös ilmestynyt Fabulous eyelashesin banneri, jota klikkaamalla pääsee myös Fabulous Salonin nettisivuille.