30 huhtikuuta 2012

29 huhtikuuta 2012

A-aa aurinko

Hoh, mistä tietää että on taas tullut taukoa bloggaamisesta? No ainakin sitä että ei edes muista mitä viimeksi on kirjoitellut. Itse olen taas ollut koko viikonlopun Äiskällä viettämässä laatuaikaa siskon ja veljen kanssa. Lauantaina poltettiin veljen "stailaukseen" yli 200e, mutta saatiin uudet kengät, kolme paitaa, takki ja kahdet housut. Kyllä kannatti, nyt on velikin iloinen :)  Tänään piti tulla tyhmästi takaisin kotiin, koska huomenna on vielä puolikas työpäivä ja sitten pitäisi taas rullata takaisin Lohjalle. Ihan ok kuitenkin, koska pääsin käymään ikeassa kotimatkalla, heh. Alla pari räpsyä ikea-ostoksista.

Makkarin yleisilme muuttui vähän vaaleammaksi kun ostin ikeasta uuden päiväpeiton ja tilasin uudet verhot, vallilan mandariinit (iihanat). Tässä kuva ennen...
 ... ja jälkeen. Okei, makkari on vieläkin ihan kesken ja haluan eroon tuosta rumasta taulusta... mutta pikku hiljaa. Siirsin olkkarin maton makkariin ja heitin makkarissa olleen LAMAmaton roskiin. Sen olikin tarkoitus olla vaan väliaikainen siihen asti että Tyyne oppii sisäsiistiksi. 
 Nyt pitäisi saada vielä tauluja seiniin että ei olisi niin tyhjää... ja tosiaan pois tuo ruma taulu ja tilalle vaikka joku kiva peili.
 Olohuoneeseen ostin jo kauan himoitsemani maton.. hieman kyllä epäilytti että tuleeko se sopimaan, mutta mun mielestä se on aika kiva. Myös vanhat sohvatyynyt sai huutia ja tilalle tuli nyt ainakin väliaikaisesti ikean halpikset.
 Kyllä tämä pikkuhiljaa alkaa kodiksi muuttua.. tännekkin pitäisi saada tosiaan tauluja seinille.. keittiönpyödän tuolit kuosiin yms yms. Pitää varmaan alkaa lottoamaan että tämä minun sisustusprojekti etenee paremmin.. heh.
Näin kevään tullen on jotenkin kiva saada vähän jotain uutta kotiin :-)

Ps. Aurinko on ihana.

24 huhtikuuta 2012

Koiranpäivä 24.4.


T:Sailor-Tyyne


Mirette sydän pitsitoppi

Kääk, ensimmäisen kerran kun näin tammikuussa Tukholmassa "virkattuja" pitsitoppeja tiesin että 1. Tänä kesänä niitä näkee kaikkialla & kaikilla 2. Minun on saatava sellainen.Tukholma-versio oli liian "lyhyt" ja Vilassa aikaisemmin bongaamani liian pitkä. Tänään kuitenkin Vero Modassa kohtasin sen täydellisen!
Hintalapussa oli vielä alennus -20%, joten hintaa topille tuli n. 27e.. mielestäni silti aavistuksen liikaa.. mutta tiesin että nämä menevät varmasti kuumille kiville heti kun ilmestyvät ja minä en välttämättä ikinä saa omaani jos en osta sitä nyt. Myyjä kyllä kassalla vähän skeptisesti tuijotti alennuslappua ja tuli vähän sellainen olo että luuliko se että olin repinyt jostain alennustarran ja iskenyt sen tuohon. Mietin myös itse että olikohan tuotteessa jokin virhe.. mutta en usko sillä kaikki kolme viimeistä olivat alennuksessa.. ja eikö Vero Modassa yleensä uutuuksien viimeiset kappaleet mene alennukseen muutenkin?
Ja tässähän tämä, tadaa! Minä sydän tylsämusta. Olin aikaisemmin testaillut samantyylistä mutta pidempää Vilan versiota semmoisena kermanvalkoisena. Joo, näyttäisi hyvältä rusketuksen kanssa ja joo, itse "pitsi" erottuisi paremmin valkoisessa... mutta kyllä minun mielestäni musta silti sopii paremmin minulle ja sitä tulee varmasti käytettyä enemmän. Jeee, tykkään tykkään tykkään!
Noniin, mitäpä tykkäätte? Olisko sittenkin pitänyt ottaa mielummin se kermanvalkoinen ;-) ?
... Tulispa jo kesä...

Wella Pro Series

Sain viime viikolla taas pari uutta hiusmömmeliä työpaikaltani. Wella Pro seriesin Air mousse Volumen sekä 2 Phase  heat & shine sprayn.  Toinen on siis tuuheuttava muotovaahto/"mousse" ja toinen suoristukseen /föönäykseen soveltuva lämpösuoja jonka pitäisi vielä antaa erityistä kiiltoa. Vielä en ole kerennyt tuotteita testaamaan, sillä tällä hetkellä tehokäytössäni on Miraculos Oy:ltä saamani pääsiäispaketin sisältö, mutta palailen näihin tuotteisiin vielä myöhemmin. 

Enemmän näissä kahdessa tuotteessa minua kiinnostaa tuo kiiltoa antava heat & shine lämpösuoja, sillä oma Tresemmen lämpösuojani alkaa vetää viimeisiään ja seuraavaksi olisikin ollut tosiaan hakusessa uusi lämpösuoja. Pieni epäilys tuossa lämpösuojassa on se, että se kun sisältää tuota ns. kiiltomömmöä (ohjeissa lukee että pitää sekottaa kunnolla että kerrokset sekoittuu), niin pystyykö sitä laittamaan myös tyveen ilman greasyhair-vaikutelmaa. Tresemmen Heat Defence on ollut aivan loistava tuote koska se on niin kevyttä (ja tuoksuu hyvälle) eikä jätä rasvaista/lähmäistä lopputulosta. Olen käyttänyt myös mm. Redkenin sekä Cutrinin lämpösuojia ja niistä jää aina vähän semmoinen lähmäinen tunne hiuksiin vaikka ovatkin muuten ihan hyvin toimineet suoristustarpeisiin. Inhoan jos hiukset tuntuvat siltä että niissä on ihan hirveästi jotain ylimääräistä. Mitä luonnolisempi, sen parempi. 

Mikä teidän mielestäni on paras lämpösuoja föönaukseen/suoristukseen?

22 huhtikuuta 2012

Iik

Olen yrittänyt vähän siistiä kuvaustaustallani piilevää johtoviidakkoa. Ilmeisesti en tarpeeksi hyvin. Oi photoshop, miksi olet niin pirun kallis. :-(

Neuletakki & hame Seppälä, maiharit Vagabond

21 huhtikuuta 2012

Nips naps

Olen tänä keväänä hurahtanut täysin erilaisiin shortseihin, niinkuin varmaan moni muukin. Vielä pitäisi jostain löytää sellaiset kunnolla revityt (tai yrittää tuunata sellaiset itse) farkkushortsit ja olisin onnellinen. Olen jostain syystä aina vältellyt shortsien käyttöä koska mikäs muukaan kuin sellulliittihan se yleensä perskanniskoiden alta hyllyää.. jossain vaiheessa oli myös totally iu jos jollain oli legginssit shortsien alla. Legginsseihin minä en ole vielä vajonnut mutta sen sijaan sukkahousuihin kyllä. Jalat näyttää muutenkin aavistuksen kapoisemmilta kun ylävartalo jää vähemmälle huomiolle, vai mitä mieltä olette? 

Kesä ja paljaat jalat onkin sitten toinen juttu kokonaan... saa nähdä riittääkö rahkeet väpättää selluliitit vapaana... epäilen. Joka kesä se aiheuttaa minulle yhtä hirveän järkytyksen kun tytöt käyttävät piiienen pieniä minishortseja takareidet täynnä selluliittia - wäh, täh, yy! Kaikillahan on sitä, ne ei vaan jaksa välittää. Niinhän se pitääkin mennä. Itse en vaan siihen kykene. Myös Cosmopolitanin "Miehet kertoo"-palstalla (vai mies paljastaa...oli miten oli - [meidän työpaikan eniten aggressiota aiheuttava palsta]) luki että miehet eivät edes kiinnitä huomiota jos naisella on selluliittia... no stress! mahtaakohan olla näin. No, tässä kuitenkin päivän asu, olkaa hyvä:

 Toppi on tuommosta ihanan kevyttä "neulosta". Supermukava ja kepeä päällä. h&m, 9,90e. Saksikoru Seppälästä.
Oletteko te jo ajautunut shortsihuumaan?

Helppo herkku

Saloreissulla pääsin maistamaan ihan hullunhyvää ruokaa, nimittäin pestokanaa/kanaa pestolla. Jäin tuohon herkkuun täysin koukkuun ja olen tehnyt sitä nyt tällä viikolla jo kaksi kertaa... Minulla on yleisesti vähän paha tapa jämähtää aina samoihin ruokiin jos koen ne hyviksi (nimimerkillä kannattaa testata Felixin uudet pakastepastat & kokkikartanon lohikeitto, olen syönyt niitä töissä vuorotellen joka päivä). 

Tähän herkkuun ohje on hyvin yksinkertainen. Tarvitset vain purkin pestoa, marinoimattomia kanafileitä (minulla 4), punasipulia ja mausteita (suolaa & pippuria). 
Oho, ehdin jo tyhjentämään purkin kanojen päälle. Rainbow ja on hyväääää! Kannattaa myös kokeilla uusien pottujen kanssa, om nom nom.
Punasipulia oman maun mukaan. Jos ei tykkää, ei tarvitse laittaa.
Ensin fileet paistoastiaan, sitten vähän suolaa ja pippuria (pestossa on jo itsessään suolaa), sitten pesto päälle ja vähän heiluttelua ja pyörittelyä. Kannattaa antaa marinoitua about 30min.
Sipulit sekaan ja taas vähän mylläystä.
Salaattia & riisiä kylkeen (mozzarella salaatti toimii parhaiten, itsellä oli vain fetaa).
 .... Ja ei muuta kuin syömään! NAM. Lopputulos nyt ei näytä taaskaan kovin herkulliselta.. mutta yritin. En käsitä miten jotkut bloggaajat onnistuvat saamaan pelkän tomaatin näyttämään niin herkulliselta kun taas itselläni esteettisyys näissä kuvissa on aina ihan pielessä.

Normaalisti syön aina täysjyvä riisiä mutta eilen perjantain kunniaksi käytin jotain "Lilluta pussi"-Uncle benssiä. Tämä herkku toimii myös varmasti jopa ilman riisiä.:-)

Loppuun vielä kuva T:stä joka odottaa selkeästi omaa annostaan. 

20 huhtikuuta 2012

Tonnikeiju

Ostettiin äitin kanssa Tyynelle kirppikseltä eurolla siivet. Syy oli yksinkertainen. "Haluan Tyynestä kuvan siipien kanssa että voin sitten teettä ne ja laittaa seinälle". Äiti on selkeästi vihdoin tajunnut hylätä toivomuslistan lapsenlapsista. 

Siivet oli Tyynen mielestä ihan perseestä ja ei oikein onnistuttu edes saamaan kunnon "promokuvaa". Odotan että se kasvaa ja muuttuu flegmaattisemmaksi.
Nasulle iski siipikateus.
Huomenna lupaan postata jostain muusta kuin koirista.. ehkä.

Pöö möö"

Amistukka, iu. Ostin tänään vaalennussuihketta vastoin mun kampaajan neuvoja. Vähän jos ruiskisi sinne tänne.... en tiedä mitä tälle reuhkalle oikein tekisin. Vinkkejä?


Vapaa viikonloppu, jee. Ilma yyy. Mitäs sitä keksisi?

19 huhtikuuta 2012

Loveit.fi

Vinkkasin viimeksi  kaikille kosmetiikan janoisille The bos.fi -verkkokaupasta ja nyt olisi vuorossa toinen vinkkaus. Verkkokauppa nimeltään https://www.loveit.fi.* Käykäähän kurkkaamassa :-)

"Loveit.fi on luotettava suomalainen kosmetiikan verkkokauppa, joka tarjoaa trendikkäitä tuotteita maailmalta kilpailukykyiseen hintaan. Loveit.fi tarjoaa sujuvaa asiakaspalvelua ja nopeat toimitukset yhdistettynä helppokäyttöiseen verkkokauppaan. Jokainen ostos kerryttää Sydämiä, joita voi käyttää alennuksiin. Kaupassa on monipuoliset maksutavat (myös lasku ja osamaksu) ja suojattu yhteys takaa turvallisen ostamisen. Loveit.fi:n myy esimerkiksi seuraavia brändejä: Essie, Deborah Lippmann, Grimas, Orly, Lift lab, BhCosmetics.com ja Tweezerman."




HUOM. Alennuskoodilla: LOVE0412 postikulut 0 euroa. Voimassa 30.4.2012 asti.

18 huhtikuuta 2012

Jäähyväiset Salolle

Lähdin roadtripille viime Lauantaina muutaman kaverin (+Tyyne) kanssa sanomaan jäähyväiset Salolle. Kaveri pääsee vihdoinkin muuttamaan tänne Helsinkiin sivistyksen pariin (tai no mikä minä olen sanomaan, sillä jalat on vielä Vantaan puolella). Oli ihan hauska ilta, vaikka kaikki baarit olivat niin täynnä että niihin ei enää kahden jälkeen mahtunut sisälle. Tai no ei sentään kaikki, sille päädyttiin sitten jonnekkin kämäseen puolityhjään heviluolaan jossa laulettiin karaoksessa mm. Frederikin Volgaa sekä Tehosekoitinta raivokkaasti tunteella. Saatettiin myös vallata täysin tyhjä tanssilattia omille hevimoovseillemme ja keksittiin uusia liikkeitä: mm. "Harrikka". Kuvitelkaa nyt kun viisi mimmiä pyörii ympyrässä ajaen harrikkaa. Aina ei välttämättä tarvitse olla paikat tupaten täysiä että olisi kivaa - vaan se kivuus on kyllä keksittävä itse. 





Niin että heippa vaan Salo!

17 huhtikuuta 2012

Mansikanmakuista huulirasvaa & heittotukka


Päivän popitukset

Fiilistellen...




PS. Uutta Lapkoa pääsee fiilistelemään Tavastialle 1.6. ja 15MBTD:tä 5.5. Semifinaaliin.

PS. PÄIVÄN PIRISTYS TÄÄLTÄ.

16 huhtikuuta 2012

Jotain punaista...

...ja pyöreää.
Punainen lörttö t-paita h&m:stä 7e.
Nyyf, tänään pyöräilin ensimmäistä kertaa uudella fillarillani ja se oli aika kivaa. Tästä tämä lähtee, kohti kesäkuntoa 2013. Ei ole oikein mitään muuta sanottavaa. Plöp-plöp ja piu pau.