24 elokuuta 2012

Chino-fail

Kaikki lähti siitä kun kysyin muutamalta kaverilta, että minkälaisissa vaatteissa he haluaisivat nähdä minut.  Itselläni ei ole mikään mieletön tyylitaju, mutta minulla on kuitenkin oma tyyli (kaikessa sekalaisuudessaan). Ajatus lähti lähinnä "taviksista". Tiedättekö, ne jotka pukeutuvat todella tylsästi ja tavallisesti, mutta joilla olisi ulkonäkönsä tai vartalorakenteensa puolesta potentiaalia pukeutua paljon paremmin. Itse nimittäin menisin mielelläni stailattavaksi jonkun tyylikkäämmän luokse. Stailaaja saisi sitten päättää, mikä hänen mielestään näyttäisi minun päällä hyvältä - mutta mitä itse en koskaan tulisi sovittaneeksi. Mielestäni se voisi olla oikeasti aika hauskaa :)

No... kaikki muut siinä kaveripoppoossa jonka seurassa olin vastasivat "Emmää tiiiä", mutta yksi sanoi, että hän laittaisi minulle beiget chinot, mintunvihreän topin ja jotkut tennarit. Tämä ajatus päässä sitten yksi kaunis kesäpäivä haahuilin h&m:llä ja tartuin kympin alennuschinoihin. Katsoin peilistä, että nämä saavat kelvata (vaikka oikeasti myös värillä ja mallilla on eroavaisuuksia). 

Mintunvihreän topin kanssa otin joskus testikuvia kesällä, mutta sittemmin koneen formatoinnin jälkeen kuvat sanoivat puff, enkä jaksanut enää sen jälkeen ottaa uusia. Kokeilin kuitenkin jotain muuta - fail. Chinot ei vaan ole mun juttu. 

"Spurgu tässä moi."
 En oikeasti jaksa uskoa, että oikealla tavalla yhdistäminen näiden housujen kanssa voisi toimia. Chinot ei vaan näytä hyvältä minun päällä, piste. Kuvat on kyllä ihan surkeita (koska joku linssilude änki joka kuvaan mukaan) mutta kyllä te varmasti hahmotatte. Tuota ruutupaitaa olisin voinut hieman asetella paremmin ennen näiden kuvien ottoa :D 
Spugekuvien jälkeen yritin vielä saada iloisia kimppakuvia Tynskyn kanssa. Yhtäkkiä Tyyneä ei enää kameran edessä heiluminen kiinnostanut.



Tälle tielle kun lähdettiin, niin kertokaas te, minkälaisessa asussa haluaisitte nähdä minut?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo kyllä tosta tulee vähän semmonen sienestäjä/metsästys-look.

Näkisin sut jakkupuvussa.

:)

Purpose kirjoitti...

Mulle kävi vähän samanlain! Halusin hulluna chinot ja tilasin eka kertaa liian ison koon ja näytin niissä ihan räppäriltä, seukilla kerralla tilasin pienemmät mutta jokin ei vaan mätsänny. Ehkä chinot sopii paremmin laihakintuille, en tiedä sitten mutta näytin jotenki hirveän paksulta niissä ja kuinka ihanan rennoilta ne näyttävätkin ei ne vaan sovi mun vartalotyypille.. Sori avautuminen, mutta ehkä sun tapauksessa kävi sitten pikkasen samanlain :D

Mirette kirjoitti...

anonyymi: Apua, jakkupuvussa xD

Purpose: joo, itseasias tosta isompi koo olis ollut kivempi malli, mut se pussitti sit sellasen munapussin ja noi pienemmät on ehkä liian tiukat jostain kohtaa, varsinki ku ei oo reidet mistään pienimmästä päästä. Mulla ei siis ollut ees fiksaatiota chinoista, mut ostin jotenkin huvikseen.. nyt vaa harmittaa se turha 10e mikä noihinki sillon meni... huaah.

miike kirjoitti...

Kyllä sulle chinot sopis jos ne ois semmoset kunnon chinot, eli niissä on oltava yläreunassa se sellai taitos kohta, ja lahkeet on oltava taitettuna.. niiden kanssa kangas kengät tai tennarit ja juurikin joku TIUKEMPI paita, voi olla rypytyksellinen jos joku maha makkara pelottaa, niin ei sitten erotu. Toi ruutupaita noiden housujen kans on aaaaaika tosi fail :DD Ja sitte vaa tukka SIIISTILLE ponnarille ja voala! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Oon sitä mieltä, että noi chinojen lahkeet voisi kääriä vähän ylemmäs ja jättää paljaat nilkat, jalkoihin vaikka ballerinat niin tulisi tyttömäisyyttä.

Ja ite oon huomannut että tiukka yläosa on ihan must noiden housujen kanssa, muuten tulee vähän rekkismeininki :D Mun lempparikombo on mustat ballerinat, vaaleat chinot ja siihen musta lyhkänen toppi ja adidaksen musta verkkatakki, jota pidän auki. Yksinkertaisuus on kaunista.

Älä luovuta niiden housujen suhteen siis, kokeile muitakin asuvaihtoehtoja :)

Anonyymi kirjoitti...

Noi vaatii tiukan yläosan että toimii! Löysät housut + löysä paita luo aina jotenkin ryhdittömän yleisilmeen

RagDoll kirjoitti...

Chinot ei kyllä sovi juuri kenellekään. Varsinkaan, jos on yhtään lantiota, ne saa helposti takapuolen näyttämään järkyttävän kokoiselta. ;)

Pukisin sulle tummat pillifarkut, korkeat mustat saappaat tai nilkkurit ja sellaisen löysähkön armeijanvihreän neuleen, joka asettuisi niin, että se paljastaisi toisen olkapään.

NELLI kirjoitti...

kokeile noita housuja uudestaan vaikka valkoisen tai mustan pitkähihaisen trikoopaidan kanssa, toimii ! siihen vaikka joku muhkea tuubihuivi kaulaan ja tukka ylös niin siinäpä vasta arkilook parhaimmillaan :D mun mielestä sulle sopii hirveän hyvin korkeavyötäröiset hameet, ja tuo pari postausta aikaisempi "indica-mirre" -look sopii sulle myös !