02 huhtikuuta 2012

Turkunen

Käytiin Lauantaina kaverin kanssa Miran luona Turussa. Lauantai meni vähän myöhäiseksi ja oltiin perillä vasta kuuden jälkeen. Oli kuitenkin ihana taas nähdä ja viettää laatuaikaa yhdessä. Näihin Turkureissuihin pitäisi kyllä varata aina vähintään kaksi päivää että ehtii peeloilla tarpeeksi. 

Käytiin illalla Apollossa jossa oli taas ihan ok meininki - vaikka ei niin hyvä kuin viimeksi. Livebändit ja coverit toimii aina :-). Olin taas raahannut mukanani laukullisen vaatteita - "ai etkö säkään osannut päättää", mutta lopulta päälle ajautui jotain ihan muuta ja normaalista poikkeavaa.  Mira oli sitä mieltä että mun on ehdottomasti laitettava alla oleva Selected femmen hiletoppi. Pienen fiksailun jälkeen (siitä lähti noita palluroita aika railakasti irti) koko lookki oli valmis ja päällä ei lopulta ollut mitään omaa muuta kuin kengät, heh. Olin aluksi hieman skeptinen koko asun suhteen, mutta lopulta totesin että se on aika hauska ja kerrankin hieman erilainen mitä olen tottunut laittamaan. 
Omassa kamerassa ei ollut kuin muutama heilahtanut räpsy, mutta katsotaan jos vielä myöhemmin saisin hieman lisää kuvia kaverin ja Miran kamerasta. :-)
Mitäs mieltä te olette tuosta asusta?

Tässä vielä muutama lisäkuva napattuna Miran blogista.

Tarjoilut oli taas ihan superit, fresitaa...
Suklaamuffareita... mmm, noi oli niin hyviä.
Itse ihana upeus.

Meidän Tuliainen Miralle ja sen poikaystävälle oli hienot mukit.

Ps. Tyynekin oli pissis.

9 kommenttia:

Mira kirjoitti...

HIHIHIHIHIIII oli kyl niin ihanaa nähdä sua. <3 Nää kuvat on mahtavia, pöllin pari omaan blogiin, toivottavasti ei haittaa! :D PIAN UUSIKS! Ja vappu on sit PAKOLLINEN yhdessäolo. <3

Mira kirjoitti...

p.s sain sen linkwithinnin toimimaan! Kiitos avusta!

Memde kirjoitti...

oi, kiva asu! kivalla tavalla erilainen :)

Anonyymi kirjoitti...

mun mielestä IHANA asu! sopii sulle tosi hyvin:)

tuijja kirjoitti...

Ooh, tuo asu ja sinä ootte KUUMIA! Toimii.

Anonyymi kirjoitti...

sopii juu!! ja näytät hoikistuneen ja muutenki tosi hyvältä :))

Mirette kirjoitti...

Mira: Haha, laitoin muutaman kuvan sun blogista tähän nyt lisäyksenä. :)

Memde: Kiitos, mustakin oli aika hauska :)

Anonyymi: Kiitos :) Joskus on kiva kyllä astua ulos boksista.

tuijja: hihii, kiitos :))

anonyymi: Kiitoksia :) Hoikistumisesta en kyllä tiedä, toi taitaa olla vaan lume asu kun kattoo kaikkia muita asukuvia mitä otan joissa olen taas aika tursea turska, hehe.

Ulrika kirjoitti...

Mistä tollasia mukeja saa? Törkeen hienoja :D

Mirette kirjoitti...

Ulrika: ostettiin Lohjan ABCn "elämyskaupasta" :p