19 maaliskuuta 2012

Ollaan ystäviä jookos, niinkuin ananas ja kookos

Vietin viikonlopun Lohjalla Äitin luona Tyynen kanssa. Olen pitänyt aika tiukkaa linjaa että Tyynelle ei syötetä mitään ylimääräisiä herkkuja ihan vaan koska 1. Ettei se opi kerjäämään. 2. Ettei siitä tule läski.  Kumpikin on aika yleisiä piirteitä nimittäin Bulldogeissa. Itsekkin sorrun välillä antamaan pienen juustopalan Tyynelle jos käyn vaikka jääkaapilla aina joskus, mutta minun äiti tai enemminkin koko perhe on kaikista PAHIMPIA kerjäläisen hemmottelijoita. Olen kyllä sanonut selkeästi myös heille, että Tyynelle ei sitten anneta mitään ylimääräistä - toisin kuin niiden omalle koiralle, Nasulle. Tyyne ei tajua mikä sen elämästä puuttuu - jos se ei ole koskaan saanut sitä :-D. No mutta tietenkään mun komennot eivät menneet täysin perille... 
Niin, ihan vaan pikku pala. En kyllä oikeasti usko että kyseessä oli pieni pala pitsaa, koska kyseessä oli oikeasti tosi pieni pala.. vaan enemmänkin sellaiset herkkunappulat jotka oli ostettu jostain eläinliikkeestä. En vieläkään tiedä mitä ne oli, koska ne oli vaan semmoisessa sellofaani pussissa, mutta never again. Siinäpä Äitikin oppi ettei kannata syöttää mitään epämääräistä, tai muuten tuloksena on tahmakakat matolla :D. Nasulle nuo nappulat ei aiheuttanut mitään reaktiota, mutta Tyynelle kyllä :-/. Pennuilla kun on niin paljon herkempi vatsakin.  Osa syy oksenteluun saattoi myös olla yleisesti koko päivän kestänyt riehuminen Nasun kanssa, mutta mutta.. niin. Seuraavana päivänä Tyyne oli taas onneksi oma rasittavan ihana itsensä ja se vietti koko päivän juosten Nasun perässä läpsien sitä tasuillaan naamaan? Lieneekö tuokin jotain Bullimaista käyttäytymistä...

Yleisesti olen ollut aika sydän sykkyrällä että miten Nasun (7v. Narttu) ja Tyynen (4kk, Narttu) yhteiselo alkaa rullaamaan. On hirveän tärkeää, että ne tulisi hyvin toimeen, ja toivon että tarpeeksi usein tapahtuvalla totutuksella niistä tulee vielä best buddies. Nasu on aina ollut tosi kiltti muita koiria kohtaan, ja Tyynenkin se on ottanut ihan hyvin vastaan vaikka sitä selkeästi välillä ottaa päähän se.  Tarkkana pitää kuitenkin koko ajan olla että leikit ei mene liian rajuiksi tai Nasu menetä hermojaan.. ja sitten kun Tyynekin kasvaa tilanne voi muuttua paljonkin. Peukut siis pystyyn. :)

Loppuun vielä kuva kaverusten lintubongailusta. 

15 kommenttia:

SUPERVAIN kirjoitti...

sit jos on yhtään adhd:mpi koira ni tuo kerjääminen + palkitseminen saa sen iha sekaseks.. siskon koira oli aika melkonen tapaus ja käyttäytymistä piti aina korjata (aka opetella tavoille pitkän aikaa) kun oli joku jossain kylässä antanut vähän nameja pöydästä.. :/

janni kirjoitti...

Veikkaan, että oli ihan sellainen normi juttu tuo! Tai siis jos Tyynelle annettiin sellaisia herkkuja, mitä se ei ole koskaan saanut, ihan varmasti menee vatsa sekaisin :) Sama juttu jos yhtäkkiä vaikka vaihdat koirasi ruokavaliota, niin niiden vatsa menee samantien sekaisin. Ei siis mitään hätiä! :)

Niina kirjoitti...

Huoh, kuulostaapa tutulta. Etenkin minun isälläni on tapana tuputtaa koiralle kaikkea hyvää, vaikka olen moneen kertaan sanonut, että koira ei tarvitse pullaa tai mitään voileivän loppuja. Ihan oikeasti. Onko se sitten kiva, kun koira turpoaa ihan muodottomaksi ja kerjää aina kun avaa jääkaapin! Eikä ihmisten ravinto tee muutenkaan elukoille hyvää. Aaaaaargh.

iivi kirjoitti...

Ah voi noita pentuaikoja. Muistan kun oma pomeranianin ja kleinspitzin sekotus oli vauva ja jos sille anto vähänkään mitään sen normaalista ruuasta poikkeavaa ni johan oli maha sekasin -> yrjöämistä ja ripulointia sekä nestehukan uhka. Mukavaa kun anoppi ei oo koskaan käsittäny sitä, että tuolle ei anneta mitään ylimäärästä juurikin samoista syistä mitä sinäkin mainitsit, mutta myös tuosta syystä, ettei maha menisi sekaisin. Joka kerta kaameat tappelut anopin kanssa kun anoppilassa käydään, kun toinen ei vaan voi kunnioittaa koiran omistajan, eli minun, mielipidettä aiheesta.

pippariina kirjoitti...

En tunne yhtään bulldoggia jolle vehnä ei jotain oireita aiheuttais. Sen aineksen kanssa kannattaa siis olla tarkkana. Meillä se aiheuttaa Aatulle hurjan ripulin ja niin kovat vatsakivut että se huutaa kivusta. Ja se on bullilta paljon se.

Tyyne on vielä pentu. Ja bulldoggi. Ne on ahneita eikä aikuisetkaan ymmärrä että joku ruoka vois tehä pahaa. Kannattaa siis olla varovainen :) varovaisuus ei oo ketään tappanu.

Anonyymi kirjoitti...

eiks sul tosiaan oo enää muuta asiaa ku rakki sitä ja rakki tätä?

pippariina kirjoitti...

Huh, kuulostipa kusipäiseltä tuo miun aiempi kommentti. Tarkotin siis sitä että tottakai saa ja pitää olla varovainen. ja mitä siun tekstejä oon lukenut niin selvästi välität ja pidät Tyynestä hyvää huolta. Hienoa se.

Mirette kirjoitti...

Hienosti muotoiltu.

Mira kirjoitti...

yhyhyyyyyh toi kaveruskuva. <3 Sä et saa kyl ikinä asettaa Tyyneä mun armoille, mä oon opettanu jopa meiän kissan kerjäämään. :DDD

Mirette kirjoitti...

Supervain: No niimpä. Sit ne alkaa nappaa jo leipiä käsistä yms muuta shaibaa. Ja jos nyt jotain herkkuja haluaa antaa, niin ei sit annan sillee et se koira on hypänny etutassuillaan sun syliin ja oikeen vinkuu sitä.. vaan sit esim mä oon tehnyt siitä samalla semmosen pienen koulutushetken :D

janni: Jep. Outoa et se sai ehkä niinku 4 nappulaa yhteensä, mutta silti se meni ihan sekaisin. :/ Aloin vaan kyseenalaistaa et mitä nappei ne ees oikeasti oli.. eläinkaupasta kuitenkin ostettuja. Nojuu :)

Niina: No nimenomaa, siis eniten mua suututtaa kun vanhempien koira saa mm. veljeltä ja siskolta välillä karkkia tai sipsiä - kun se ei oikeasti ole hyväksi sille. Kyllä mä välillä voin antaa vaikka makkarapalan palkkioksi, mutta se että heittäis jonkun sokeriklimpin niin se on vaan väärin. :(


iivi: Joo, ja toi nestehukan uhka on ehkä pahin.. siitä olen joskus lukenut ja siksi olinkin koko yön vähän paniikissa. Sitten kun Tyyne ei jostain syystä juo yhtään jos ollaan äitillä, veikkaan että se jotenkin pelkää juoda kun toinen koira on talossa.. niin oon aina laittanut sikana vettä sen ruokaan (kun bullien nappuloita pitää muutenkin liottaa) että se saa tarpeeksi nestettä. Ja sillon aamulla heitin sekaan vielä raejuustoa että vatsa taas toimis. Täytyy kyllä ehkä tästä lähin olla entistä tiukempi sen suhteen mitä sille saa antaa. Onhan se tilanne vähän "yhyy" kun kummatkin koirat tapittaa silmät kosteina kun sä syöt leipää, ja isompi koira saa "pitäähän nyt pikkusellekkin antaa". Parempi olisi että ei antaisi sitten kummallekkaan.

Pippariina: joo oon lukenut itseasiassa ihan samasta monilta palstoilta. Mä en nyt ihan tarkalleen muistsa onko tossa royal caninin bulldog juniorissa vehnää, kun jostain foorumilta taisin lukea että ne on alkanut lisäämään sitä caninin ruokiin.. tiedä sitten. Se ruoka kuitenkin on toiminut mainiosti, ja myös semmoset märkäruuat mitä joskus annan. En halua että Tyynestä tulee tosi herkkävatsainen, ja siksi pitää välillä vähän jotain muutakin antaa. Tietysti pitäis myös ihan lihaa, riisiä yms. Omia ruuantähteitä en viitti kun maustan aina niin paljon että siitä se maha jos mistä menee sekaisin. :)

Ja ahneita ne kyllä on, oot ihan oikeassa XD Ei kyllä ole ollut mitään ongelmia ruokahalussa.. kuppi nuollaan ihan tyhjäksi ja sitten vielä pyydetään lisää x)
Enkä tosiaan ottanut noita sun juttuja vmäisesti, asiaahan sä puhut. Ja mä mielelläni otan vastaan kaikki mahdolliset vinkit mitä bulldogin kasvatukseen kuuluu. Teenhän sitä itse vasta ensimmäistä kertaa :)

Anonyymi: Anonyymille siis tarkoitin että hienosti muotoiltu. Ja tosiaan, uskon kyllä että rakki tulee vielä esiintymään tässä blogissa aika usein. Onhan se kuitenkin suhteellisen suuri osa mun elämää, ja mä tykkään höpöttää siitä :D

Mirette kirjoitti...

Mira: ahhahaha, eikä. Mä voin kuvitella jos sulle joskus se ranskis tulee, että siitä tulee aika pulla :'D no ei. On vähän eriasia mitä sille syöttää jos se kerjää. Pullaa no, makkarasiivu, no maybe ;D.

Sun pitäis kyl päästä tapaa meidän ruttupallero. Otan se salaa mukaan Turkuun :D A olis vaan helpottunut, hahaha.

Kissankulta kirjoitti...

En usko, että koira ripuloi siksi, koska se on pentu. Vaan siksi, että sillä on huono vatsa. Käsittääkseni bulldogeilla ei ole erityisen kestävä vatsa? Meillä kaikille koirille (omille ja vanhempien) saa antaa mitä tahansa ja ei mene sekaisin. Eikä niillä ole mennyt pentunakaan.

Niina kirjoitti...

Aivan! Mikä tää juttu oikein on, että koiratkin SAA esimerkiksi syödä sitä karkkia!!! Ei se tiedä mistä se jää paitsi, jos sille ei kerro. :D

Mirette kirjoitti...

Kissankulta: Veikkaampa että syy lötyy kummastakin. Siitä että se on pentu, ja siitä että bulleilla on herkkä vatsa.

Mirette kirjoitti...

Niina: niin, ja sit esim eiks joillekkin tosi pienille koirille popcorni ja suklaa ole hengenvaarallisia? :(