31 heinäkuuta 2011

Turistipäivä

Vietettiin eilen parin tunnin turistipäivä Helsingissä kavereiden kanssa. Eilinen valitus selkeästi tehosi, koska Miina sanoi heti: "Nyt sitten kuljetaan kamera kaulassa niinkuin turistit koko päivä". JEE! Kierreltiin muutamat kaupat ja käytiin syömässä Virgin Oilissa, nam! Ja kiitti Laura ;--) 

Ginan sovituskopista löydettiin jotain kuvoa ja mietittiin tuon tollon monia tarkoitusperiä. Niin, miettikää itse. Sitten joku kärttyinen myyjä tuli sanomaan meille että ei täällä saa valokuvata. Sillä oli selkeästi muutenkin huono päivä, mutta pistettiin kamera hetkeksi laukkuun piiloon ja sitten jatkettiin.

Itse löysin myös Ginasta itselleni aika sopivan T-paidan.. tai siis ainakin sanoma oli kohdillaan. Nyt jäi vähän harmittamaan etten ostanut sitä. :--D
Perinteinen sovituskoppi masennus. Joskus voisi harkita vaikka selkä suorana istumista.
Tämän kuvan nimi on laski.jpg

Mielettömiä tärähdyskuvia kamerasta löytyi noin 200 kappaletta.
Ratikassa luulin olevani metrossa ja metrossa ratikassa.
"Noniin, näyttäkääs nyt mikä on mun *piip*"  Turisikuvauksen aatelia.
Kaverikuva. Huomatkaa kokoero, yhyy. Yritin saada Miinaa ottamaan musta sellaisen taiteellisen "seison paikallani kun metro suheltaa ohitseni"-kuvan mutta se ei oikein onnistunut. Myös "Yhyy, kun kaikki päättyy - Harry Potter"-kuvat eivät onnistuneet joten en voi valitettavasti julkaista niitä :D
Liukuportaissa oli siistiä. "KATO NYT ETTEI TUU KAKSOILEUKA".
 R masentui kun meillä oli niin huonot jutut.

Tässä vaiheessa kiljuin kovaan ääneen: "Ota musta kuva kun mä olen ratikassa". Hiljaisuus.
...Sitten tuli häpeä.


Illan lasti. Okei, vain Miinan, mutta Miina halusi ottaa niistä kuvan. Tämän jälkeen lähdettiin kämpille katsomaan.. kuvia.. yhdestä paikasta... hihiih. Aikuisten juttuja(AS). Yritettiin ettiä tuttuja ja tirskuttiin, kun löydettiin. Saatiin myös lisävahvistusta muutamasta muusta kaverista.. ja ne kuvat spämmään sitten myöhemmin ettei tästä tule nyt aivan överipitkä postaus.
Loppuun vielä kuva: "Ota musta kuva kun mä halaan kissaa."?


Jep, tässä ei ollut päätä eikä häntää.. mutta onpahan sisältöä! :D Mietin vielä eilen että lähdenkö ollenkaan, koska oli niin kammottavan huono olo (päänsärky, huimaus, pahoinvointi, rakkulat kurkussa yms) mutta onneksi hyvässä seurassa sellaisetkin "pikkumurheet" unohtui käden käänteessä. Tänään on kuitenkin nokka vuotanut koko ajan .. toivon vain että tämä pöpö menee kuitenkin äkkiä ohi koska huomenna on tiedossa piiiitkä duunipäviä taas Helsingin suunnalla.

29 heinäkuuta 2011

Höm höm

En ole käynyt tänä kesänä korkeasaaressa, en lintsillä, en Kreikassa.. en missään mistä tammikuussa puhuin (tai lähinnä haaveilin). Vähän harmittaa, tai no ei oikeastaan vähääkään. Sain juuri ja juuri pidettyä kaksi viikkoa lomaa, ja osa meni jo piloille siinä että jouduin kesken kaiken selvittämään työsotkuja.

Tällä hetkellä katson kuumeisesti asuntoja Helsingistä ja odottelen työkuvioiden selkiytymistä. Stressitaso on niin korkealla, että tuntuu siltä kuin räjähtäisin. Minulla on myös ollut kolme päivää vatsa todella kipeänä ja mietin jo että sainkohan jonkun taudin pakastetuista vadelmista... mutta toisaalta kaikki tämä stressi parista seuraavasta kuukaudesta voi myös hyvinkin aiheuttaa tämän olon.


Mietin myös juuri kuinka tylsä ja kuollut minun blogi on. Ei ole inspiraatiota ottaa "asukuvia" koska osa kommenteista on nykyään: "sä oot lihonnu", "läski" tai "sulla ei oo lantiota" yms muuta mukavaa. Toki myös niitä ihania helmiäkin löytyy ja niistä tulee hirveän hyvä mieli.. mutta yleensä kymmenen hyvän kumoaa yksi paska (toimii myös onneksi välillä käänteisesti).  Kaupungissa ei ole hirveästi nähtävää tai kuvattavaa ja kavereita ei vain ole. Ei sellaisia joille voisi soittaa  "Hei, mulla on tylsää, mennäänkö vaikka istuskelemana rantaan ja syömään mansikoita" tai edes "Hei, tuutko kahville?". Kaikki asuu jossain muualla. Eli jos mietitte miksi postaukseni jatkuvasti toistavat itseään.. no... öö, minä en tee mitään koska minulla ei ole ketään jonka kanssa tehdä jotain.Olen vain töissä tai kotona.. tai sitten kun nään niitä kavereita niin sitten yleensä baarissa.

No toivotaan että asiat tästä selkiytyy mahdollisimman nopeasti. Huomenna on luvassa kivuutta ystävien kanssa, DTM - Täältä tullaan. Ensi viikonloppuna ehkä työkavereiden kanssa Laivalle, jiaaa. Rahaa pitäisi kyllä säästää jos muutto tulee eteen. Aloin miettimään myös sitä, että miten kaikki saa kaikkea kivaa.. onko ihmisillä oikeasti niin hyvä palkka että on varaa matkustella pari kertaa vuodessa ja ostella kaikennäköistä kivaa koko ajan.. vai onko kenties luottokortit yleistyneet? Olen alkanut vakavasti harkita semmoisen härpäkkeen hankkimista.. tatuointi, hiustenpidennykset, tekoripset, salikortti, uusi objektiivi, lomamatka, koiranpentu... kröhm. Olen 22 ikävuoteen asti pärjännyt ilman minkäänlaista lainaa vain yksinkertaisesti tekemällä töitä... enkä haluaisi toisaalta luopua periaatteistani humpuukien takia. Äiti on opettanut että juttuja ostellaan osari kerrallaan. :-D Kun on maksanut edellisen pois, voi tilata taas jotain uutta. Toisaalta haluaisin edes joskus elää hieman huolettomammin.

PS. Mulla oikeasti kamala tatskakuume... jo kaksi uutta ideaa!
PPS. Stellan pitäisi lopettaa tämmöisten postauksien tekeminen. Lässytän yksikseni ja valutan kyyneliä. Onko mitään suloisempaa kuin pieni mäyrispentu?! MINÄKIN HALUAN NAKKIKIOSKILLE! Laitan sen luottokorttihakemuksen heti tänään..

25 heinäkuuta 2011

Bad KITTY!

Kävin tänään pyörähtämässä Helsingissä seitsemän minuutin "bisnestapaamisella" Konalassa. Sen jälkeen kipitin kaupungille pyörimään ja en taas löytänyt oikein mitään.. muuta kuin itseinhon. Missä kaikki isot kivaprinttiset t-paidat? Huom. korostan sanaa isot.  En tajua miksi ns. oversize mallia tehdään niin vähän nykyään.. minä en halua ahtautua mihinkään pikku t-paitoihin joissa XL:kin on slimfit. Haloo, enemmän meitä tubbyja on kuin superlaihoja (lue: normaalipainoisia) ! No joo, löysin kuitenkin Carlingsista tuon Kissapaidan. Se on hassua froteekangasta ja nümph:in. Hintaa aika katalat 35€ mutta jos nyt kerrankin löydän ison löysän kivan t-paidan niin on kai se ihan ok tuhlata siihen enemmän kuin normaalisti tuommoisesta. Ps. En tykkää kissoista, olen enemmän koiraihminen.

Heehehhehe....

Muistoja

Näin pitkästä aikaa vanhaa lapsuuden kaveria. Asuttiin tosiaan ennen ihan naapureina ja vietettiin tyyliin joka sekunti yhdessä. Sain R:stä kyllä taas hirveästi energiaa.. sellainen papupata se on suustaan. :-D Tässä yksi ainut onnistunut räpsäisy minun illan asusta. Lopulta se oli kuulemma liian arkinen, samoin kun mun meikki ja lähdin lopulta R:n tuunaamana Tuksuna baariin... että jos joku näki mut ja ihmetteli niitä luomivärejä kulmakarvoissa.. ei mun vika.
Meidän yhteinen harrastushan ennen oli salilla käynti (mirette -10kg). Joku saattoi jatkaa bodausta senkin jälkeen kun minä lopetin.. kröhöm.. Voin sanoa että tässä seurassa iski pieni kaipuu päästä treenaamaan. :D
Habahaba tsup tsup.. tsutsum tsum..

24 heinäkuuta 2011

Kesän Top 13

Huom! Kaikki jotka on kyllästynyt näihin minun surkeisiin kosmetiikka-analyyseihin.. rullatkaa alas  seuraavan postauksen luokse ja kuunnelkaa vaikka musiikkia... tai menkää pois.
Muutamissa blogeissa on pyörinyt nyt näitä "TOP 10 kosmetiikka jota ilman en voi elää"  Tai se että "pitäisi koostaa päivän aikana käytetyt kosmetiikkatuotteet yhteen" yms. juttuja. Minä teen nyt tämmöisen tämän kesän käytetyimmät kosmetiikkatuotteet, jotka itselleni ovat hyvinkin tärkeitä mutta eivät nyt mitään maailman tärkeimpiä juttuja. Ajattelin ensin tehdä sen: "kymmenen tuotetta jota ilman en voi elää".. mutta olen kosmetiikan suhteen niin vaihteleva ja koko ajan ns. etsivä, että tällä hetkellä sellaisia tuotteita ei ole vielä tullut edes vastaan. VINK, Mulle siis saa lähettää tuotenäytteitä ;--)
Tällä hetkellä rasvaan ihoni Doven indulgent Nourishment She Body lotionilla. Miellyttävä bodybutterimainen tuoksu. Ihmeytyy ja kosteuttaa mielestäni ihan kelpohyvin. Aluksi mietin että onkohan tuoksu liian voimakas, koska muutama Dove on jäänyt sen takia käyttämättä mutta kyllä minä tästä tykkään. Tuoksu muistuttaa yhtä Body Shopin vartalovoita ja ehkä siksi tykkään tästä... (on myös huomattavasti edullisempi, n. 4e). 

Kainaloihin laitan aivan ihanan tuoksuista Herbinan Antiperspiranttia (Muistakaa liila korkki). Käykääpä haistelemassa kaupassa salaa vartijoilta... korvaa melkein hajuveden. Tietysti herkkänenäisille tämä ei ole ehkä parhain tuote. Hien hajun pitävyydestä tai yleensä kainaloiden hikoilusta en osaa oikein sanoa mitään. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta minun kainaloni ei varsinaisesti haise.. mutta en silti halua ottaa riskiä varsinkaan näillä helteillä.
Hiuksiin kaksi ehdotonta lempparia. Oli ihan pakko testata tätä TRESemmén kehuttua lämpösuojaa - ja voin sanoa että on kyllä kehunsa ansainnut. Mulla on omistuksessa sekä Redkenin että Cutrinin lämpösuojat ja ne ei kyllä ole mitään verrattuna tähän.. en tiennytkään että lämpösuoja voi olla niin kevyttä kun taas nuo aikaiset tuotteet on tehnyt hiuksista jotenkin "tahmeat" ja jäykät.. mutta tämä 1) tuoksuu todella hyvältä 2) tosiaan suojaa lämmöltä (suoristusrauta+fööni) 3) tuntuu hiuksissa samalta kuin vesi.. eli ei aiheuta liikaruiskutuksena ghettokiharaa yms muuta limaa. Suosittelen! Ja ei ole hinnalla pilattu jos vertaa muihin kampaamotuotteisiin, about 8e.

Toinen ihkutus on tämä töistä saatu Aussien muotovaahto. Ihme sulamössöä koostumukseltaan mutta sopii omaan kiharaan tukkaan loistavasti. Ei ole liian "pitävä" mutta antaa silti muotoa kiharoille.. ja tuoksu on kaikissa Aussien tuotteissa aivan ihana.
Sitten ihan pari perusjuttua. X-tra:n kynsilakan poistoaine, hinta n. 1,50€, pullo 200ml ja tekee tehtävänsä. Ison pullon ja edullisen hinnan takia tällä voi läträtä hieman normaalia enemmän kynsilakkojen kanssa. Vertasin näitä muihin kynsilakan poistoaineisiin ja suurinosa liikkuu hinnoiltaan 4-5e paikkeilla. En ole tarkemmin tutustunut että sisältääkö tämä jotain kynsiä kuivattavia ainesosia yms muuta kuraa... tärkeintä on että se poistaa lakan sormista!

Kesällä olen yrittänyt tuhota hajuvesivarastojani ja nyt pitkässä käytössä on ollut Dolce & Gabbanan light blue. Ihanan sitruksinen ja kirpsakka tuoksu joka sopii hyvin kesään. :--)
Meikit. Maybellinen drean mousse blush, ihan parasta. Itkin verta kaksi vuotta kun kaupoista ei löytynyt minkäänlaisia voidemaisia poskipunia edesmenneen lopetetun rimmelin tilalle. Rimmeli ei tullut takaisin mutta nämä maybellinen mousset tulivat.. ja paljon ihanemmissa väreissä. Tuo kaunista ja luonnollista hehkua poskille. Omani on vähän kärsinyt muutamasta pudotuksesta... ups. Minun mielestä voidemainen pysyy aina paremmin poskilla kuin puuterimainen + rikon AINA puuterimaiset poskivärit/puuterit parin viikon sisällä käyttökelvottomiksi. 

Okei, tämä on yksi tuote mitä ilman en voisi elää: Maybellinen pure cover mineral anti-cerness/concealer, peitepuikko jota olen käyttänyt varmaan yli 6 vuotta.. tämä vaihtui muistaakseni viime vuoden puolella mineraaliksi mutta sehän on vaan parempi. Tällä saa paikkailtua vähän joka reikää ja paisetta luonnollisesti. Olen myös monesti ollut ilman meikkivoidetta ja käyttänyt vain tätä peittämään muutamia kohtia ihossa. Myös erittäin riittoisaa.

Sitten ehkä varsinaisin "Tämä kesän juttu" on Lumenen natural makeup kuultomeikkivoide. Tasoittaa hieman ihoa juuri sopivasti mutta jättää sen silti "ilmavaksi", eli vähän samanlainen kuin värillinen kasvovoide. 

Viimeinen on oriflamen paletti nro joku. Kuten huomaatte, jälleen kerran puuterinen on tippunut ja mennyt rikki. Onneksi rikkoutuva puolisko oli se ruma vihreä jota en muutenkaan koskaan käyttänyt. Mukava helmiäinen joka sopii mielestäni hyvin kesään.
Kasvot. Tämä on minun sekaiholle se ns. lyömätön yhdistelmä. Apteekista ostettu Sebamedin deep cleanising foam, joka vastaa ihon ph:ta. Hellävarainen mutta silti tarpeeksi puhdistava. Kaveriksi Neutrogenan oil-free moisturiser, eli öljytöntä rasvaa. Iho on pysynyt suhteellisen finnittömänä näiden kahden kombon ansiosta.
No, kertokaapas nyt mitkä ovat teidän tämän kesän MUST-tuotteet?

23 heinäkuuta 2011

POP POP POP-IT

Pitkästä aikaa vähän musiikkia. Kuunnelkaa ja nauttikaa, nämä on ihan helmiä !

Sublime - Date Rape

Dog eat Dog expect the unexpected

Pearl Jam - Even Flow

Megadeth - A tout Le Monde

Guano Apes - Big in Japan

Guano Apes - Open your eyes

A perfect circle - Pet

Rubik - Haiku Motorik

Aerosmith - Aint that bitch

Modest Mouse - The View


Olen fiilistellyt näitä koko aamun. Hieman eilisillan raivo alkaa jo hälvetä. Tänään aion vetää virallisen raivokännin. Huh että vieläkin vituttaa, mutta kaipa tämä tästä vielä laantuu!

22 heinäkuuta 2011

Ostosmania

Jippijai-jee! Vihdoin rakkaani, vihdoin olette taas minun! ♥ Kyllä mustat Converset on vaan niin minua kaikessa ihanuudessaan. Nämä taitaa olla minun seitsemännet Converset ja toiset mustana. Mitäköhän minä edes ajattelin viimeksi kun ostin valkoiset versiot, ei ne ole mitään näiden mustien rinnalla! Olen myös kokeillut vihreitä, punaisia, liiloja jne. Tällä hetkellä himottaisi myös ne uudet viininpunaiset... mutta ehkä kahdet Converset riittää tällä erää. Nämä ovat ns. "kausituote." Kestää sen yhden vuoden jatkuvalla käytöllä ja lopulta rispaantuu kantapäistä käyttökelvottomiksi. ♥ piu.
 ♥
 ♥
No seuraavaksi sitten jotain ei niin ihanaa. En osaa oikein sanoa mikä minuun meni, mutta menin ja vaihdoin sen "suurin pudottaja"-t-paidan tähän pinkkiin tuksutoppiin, joka on siis paaaaljon pinkimpi mitä kuva antaa ymmärtää. Ajattelin sovituskopissa että tarvitsen väriä pukeutumiseeni.. en kuitenkaan tajunnut että se ei ehkä ole juuri tässä muodossa suvaittavaa. Nyt sitten ihmettelette että miksi sitten en palauttanut sitä jos en kerran tykkää? No piti, mutta sitten lähdin Sulkavalle ja kun tulin sieltä takaisin tajusin tsekata kuitin.. öö, mistä lähtien Lindexissä on ollut vain 10 päivän palautusoikeus? Eli nyt tämä kaunokainen on minun, hintaa 14,95€. Saa tarjoutua ostamaan. Tämä ei vaan ole minua sitten yhtään. 
Sitten jotain muuta: neuletakki syksyksi 10e, Seppälä.
Tämän ostoksen tein sitten tänään ja toivon että se ei ole virhe. Kävin joskus 1½kk sitten sovittelemassa Lindexistä tätä paitaa - tai luulen että se oli tämä. En kuitenkaan raaskinut maksaa siitä 29,95€ Paita kuitenkin jäi kummittelemaan mieleeni ja menin myöhemmin sovittamaan sitä uudestaan. Se oli kadonnut! Tänään löysin kuitenkin sen -70% hintalapulla, ihan hyvä diili.
Siinä on läpinäkyvyyttä, mutta kuitenkin peittävyyttä. Tämä voisi ehkä toimia jos luovun ennakkoluuloistani.


Ja sitten vielä muihin asioihin. Suoraan sanottuna: Mitä vittua? Miksi puhelinmyyjät ahdistelee mua soittamalla NELJÄ kertaa päivässä: Kaksi kertaa 11 aikaa peräkkäin ja uudestaan kolmen jälkeen kaksi kertaa peräkkäin. Harmi kun tuohon puhelimeen ei saa näkyviin kaikkia vastaamattomia puheluja niin näkisitte kuinka monta kertaa ne on yrittänyt minulle soittaa. Ehkä pitäisi vaan vastata jotta herkeäisivät soittamasta. Millä keinoilla te yleensä pääsette parhaiten eroon puhelinmyyjistä? Itse yleensä toivon myyntiinfon tapahtuvan ensimmäisen kahdenkymmensekunnin aikana, jos niin ei käy, valehtelen olevani töissä (yleensä kyllä olenkin) ja lopetan puhelun.
Tässä vielä todiste terveellisestä ruokavaliostani. Pitkästä aikaa vapaailta yksin ja tässä on minun herkut: nuudeleita ja pala kuivunutta karppileipää. Ja jotta tämä koko yhdistelmä ei olisi ihan liian terveellistä niin kaveriksi vielä fairyä aka vihreetä mehukattia.
Kroppa kiittää.

Mitäs tykkäätte minun ostoksistani? Ja kuka haluaa ostaa tuksutopin?  

Kuuma, lääh!

IIIIH



Tänään töitä, huomenna vapaata. Poikaystävällä edessä tuskainen viikonloppu, - minullakin hieman eritasolla jos en keksi jotain kivaa tekemistä. Ehdotuksia? Lauantaina voisin tietysti "urheilla" ja tehdä kirppiskierroksen. Mulla on kolme jätesäkillistä kamaa verkkokellarista ja niistä pitäisi päästä eroon. En vaan pääse selvyyteen että mihin kirppikselle ne kannattaisia kuskata (jotta pääsisin vaatteista oikeasti eroon) + ja koska... se hinnoittelu kun ei houkuta yhtään. Tossa keskustan vieressä olisi yksi kämäinen kirppari 15e/vk pöytä + rekki. Sinänsä hyvällä sijainnilla, että ehtisin aina töiden jälkeen käydä tsekkaamassa tilanteen kun taas sitten näissä "kaukaisemmissa" paremmissa kirppareissa matka on jo niin pitkä etten pääse sinne ilman autoa. Jota minulla ei ole.. mutta koska se on kämänen, pieni ja uusi niin pelkään että en saa kamoja myytyä? 

Mitäs kivaa te ajattelitte duunata tänä viikonloppuna? Onko Tuskaan menijöitä? :--)

20 heinäkuuta 2011

Karppinen

Ensiksi tämän päivän.. asu. Sukkahousut lindexin alesta 3 eurolla.
Sitten toinen mielenkiintoinen asia. Ostin uutta leipää. Tätä ns. karppileipää eli karppista. Vähän hiilareita ja paljon protskua. Mielestäni tämä oli oikeasti hyvää! Koostumukseltaan leipä on todella lötköä, mutta pysynyt tuoreen oloisena jo kolme päivää. Normaalisti paahtoleipä kun tahtoo kuivahtaa heti avaamisen jälkeen. Suosittelen kokeilemaan!
Itsehän ajattelin jossain vaiheessa vähentää hiilareiden käytön.. onnistuin olemaan ilman leipää 1½ päivää kunnes en enää kestänyt himoa. Nyt ei periaatteessa tarvitsisi luopua siitäkään.
Yksi suuri ongelma minun ruokavaliossa on. Einekset. Minä en jaksa/ehdi tehdä valmiiksi ruokia töihin ja työpaikassa taas ei ole hirveästi mahdollisuusuuksia "kokkailla mitään" saatika sitten aikaa.. ja meillähän ei tunnetusti mitään ruokataukoja pidetä. Olen yrittänyt ostaa aina jotain terveellistä, mutta viimeiset viisi kertaa kun olen ostanut jääkaappiin saarioisten pinaattikeittoa, kanakeittoa yms. ja raejuustoa  - ne ovat olleet siellä vielä kaksi viikkoa ostamisen jälkeen. Jotenkin alitajuntaan pukkaa se ruuan kuvottavuus että mielummin olen syömättä. Tämä tietysti johtaa siihen että töiden jälkeen verensokeri on niin alhaalla että olen varlmis repimään jokaisen tielle tulevan ihmisen pään irti ja kaupassa en jaksa miettiä "mitä tänään syötäisiin". Siispä yleensä tyydyn syömään leipää, ja sitten vähän lisää leipää. Ja maha senkun kasvaa. 

No tässä oli pointtikin, joka ilmeisesti katosi jo aika päiviä sitten. Minkälaisia terveellisiä einesvalintoja te suosittelisitte? Mikä olisi helppoa ja täyttävää? Kaikki vaan tuntuu maistuvan niin puulta... ja koska olen niin energiaton jatkuvasti en tosiaan jaksa tutkia mitään uusia reseptejä yms.

19 heinäkuuta 2011

Pöperöä

Pitäisi varmaan lakata jo haaveilemasta piirrustustaidoista ja ruveta keksimään jotain uutta tapaa saada elantoa. Musta voisi esimerkiksi tulla kynsitaitelija. Harmi vaan että kaikki rakennekynsikurssit maksaa about 3000e, voisi muuten olla ihan hauska "varavalinta". Miettikää nyt, asiakkata vaikka n. 6 päivässä ja jokaisesta huollosta pyydät n. 50-80€, ei mikään paha tuntipalkka.
Ostin seppälästä vahingossa tämmöisen koristelulakan. Ostin sen highschoolbileitä varten emokynsilakaksi joka ei lopulta ollutkaan ihan sitä mitä luulin. Kiva oli tuolla pikkupäällä sutia jokainen kynsi mustaksi.  Näitä oli myös eri värisiä ja hinta n. 3e.
Suosittelen niille joilla on vakaa käsi. Minulla ei ole, kuten huomata saattaa. 
Viimeisen silauksen näille taideteoksille antoi glitteri.. jonka unohdin nyt näköjään sitten kuvata.. mutta ketä edes kiinnostaa. TADAA! Ps. Lakat rapisi pois parin tunnin päästä kun kävin suihkussa. Jee, lol.

Ostin myös uutta rasvaa joka tuoksuu hyvälle. Sain Vero modasta ensin itselleni näytetuubin ja  koska se oli niin hyvän tuoksuista ostin myös sen isosiskon. Käykääpäs haistelemassa jos diggailette Shea butterin tuoksusta. Koostumuskin on varsin kiva tämmöiselle aavikkonahkaiselle.


Viikko vielä pitäisi jaksaa odottaa. Sitten saan selvyyden siitä, että mitä seuraavaksi teen elämälläni. Jea.

17 heinäkuuta 2011

Naps


Arvatkaa mikä on yksi kamalimmista aleshoppauksen muodoista? Ostaa kaupasta (jossa lämpötila n. + 39 c) vaatteita "ajatellen syksyä". Mietin ahtaassa (ja kuumassa) sovituskopissa että viittinkö tosiaan kiskoa tuon paidan oikeasti päälle jo valmiiksi hikeä tirisevää ihoani vasten. Onneksi kuitenkin tein niin, koska minun mielestäni se on varsin kiva. Tämä syksypaita lähti Seppälästä alennuksen jälkeen vain 10 eurolla. Ja kyllä, minulla on jalassa oikeasti shortsit, shortsit jossa on possuja. En pidä kommandona olemisesta.

16 heinäkuuta 2011

Rippijuhlat

Kävin ennen loman alkua serkun rippijuhlissa. En ollut selkeästi oikein kuvaustuulella, joten tämä oli ainut otos kaikesta "hienosta". Kakkuja oli miljoonia.. mutta minä keskityin vain syömiseen.
Päälle laitoin ebaysta tilaamani pallomekon. Hiukset näyttää kamalalta, tiedän. Äiti soitti minulle heti kun kirkkojutut oli ohi: "MISSÄ SÄ OLET?" "No kotona, 5min". Ja sitten kirmasin tuhatta ja sataa kirkolle juuri sopivasti ottamaan muutaman kuvan rippisankarittaresta ja thats it. Kirkko, b-b-b-oring.  Sitten vaan autolla kakulle. Tuo mekko ei ole kyllä tehty juoksemista varten :| Mun setä selkeästi harmitteli että ei itse ollut tajunnut tuota "Ilmestyn kirkon portille juuri ennen kuin rippiläiset astuu kirkosta ulos". Onneksi edes joku meidän suvussa on yhtälailla kirkkovastainen kuin minä... . Ei kukaan huomaa jos sinä et kökötä siellä kahta tuntia kuuntelemassa samoja loruja mitä olet joutunut kuunnella jo tuhat kertaa mm. riparilla ja omissa rippijuhlissa. Paitsi tietysti minun äitini joka antoi pasia (meinaa pahaa silmää jos joku ei tiennyt) heti kun tulin paikalle.

15 heinäkuuta 2011

Monkey see, monkey Do.

No joo. Eli kävin laittamassa tänään itselleni räpsyttimet. Hinta 40e, paikka Sweet Dreams ja tekijänä harjoittelija. Nämä olivat harjoittelijan vasta viidennet ripset, joten annetaan anteeksi muutama asia. 

Lähtötila oli tämä. Eli minä omistan suht pitkät, mutta eiminkäänväriset ja kaartuvat ripset. En onnistunut ottamaan oikeasti päivällä samansävysiä kuvia millään... ja tajusin myös että mun silmät on joko 1) liian syvällä päässä tai 2) mun kulmakarvat/luut on superulkonevat koska silmät jäi varjoon jokaisessa kuvassa vaikka otin nämä päivän valossa. Tai sitten en vieläkään osaa käyttää järjestelmäkameraa.

 En kehdannut alkaa ottamaan mitään kuvia ripsien värjäysten jälkeen, mutta oh boy mikä ero tapahtui jo silloin. Olin melkeen innostuneempi itse värjäyksestä kuin pidennyksistä. Ammattilaisella ripsien värjääminen ei ole mitään siihen verrattuna mitä itse saan aikaan. (Lol, mulla on ripsarit vähän levinnyt.. 5 päivää sitten).  Tämmöiset niistä sitten tuli. Parempia kuvia myöhemmin.
Aikaa meni n. 1,5h. Harjoittelija sanoi että ei saa tungettua ripsiä enää mihinkään, että nyt ne on aika lailla ready. Lopputulos kuitenkin vähän harmitti koska olisin kaivannut hieman tuuheampaa ja radikaalimpaa muutosta (sitä se muiden kuvien vertaus/kuolaus teettää).  Myös eräs suuri miinus oli alaripsien irrottaminen yläripsistä laiton aikana. Hyi helkkari, kivusta viis - mutta se oli niin epämiellyttävä tunne kun kaksi pinsettiä oli millin päässä silmämunasta repimässä ripsiä erilleen. Mietin sinä samaisena hetkenä  kaikkea inhottavaa mm. painavaa pinniä takaraivossani, kurnivaa mahaa ja hirveää kusihätää. Ja toinen miinus laiton jälkeen oli väärään paikaan liimattu ripsi. Luulin että kyseessä oli liima möhkäle eli roska, mutta se olikin liimamöhkäle jossa oli kiinni kolme pitkää räpsyä - revin sen irti heti kun pääsin kotiin. Se oli kiinni.. miksi tuota sanotaan, sisäluomessa? Siis siellä mihin laitetaan kajalia,mutta yläpuolella...
Mutta edelleenkin, kyseessä oli siis harjoittelija joka oli tehnyt näitä vasta muutaman kerran, joten oli lopputulos siihen nähden kuitenkin ihan kiva. Ja veikkaan että ihastun näihin myöhemmin enemmän. En ole koskaan ollut ihastuksissa myöskään tatuoimisen tai kampaamolla käynnin jälkeen. Ja suihkusta tullessa ainakin ripset oli kuosissa. :--D Räps räps.
Mitäs sanoo raati? Uskaltaisitteko mennä harjoittelijan kynsiin?
Edit: pari ehkä hieman "parempaa kuvaa"(ehkä olisi enemmän pitänyt tehdä noille kulmakarvoille jotain..):



Niin ja tosiaan Lohjalaiset huom, jos teitä kiinnostaa päästä harjoittelijan kynsiin niin soittakaa numeroon puh. 050-3451898. Lisää infoa myös firman  fb-sivuilla.