10 toukokuuta 2011

Tätä samaa taas

Olen pohjimmiltani aika dorka. Päätin tänään mainoksen uhrina ostaa blondaussuihketta. Jep, suihketta. Olette saattaneet kuulla aikaisemmin tästä maagisesta tuotteesta... koska tämä oli kova juttu viime vuonna, ainakin sekunnin ajan. Idea on siinä, että sitä ruiskitaan märkään tukkaan eikä pestä pois. Pahimman tuhon aikaan saa kun tehostaa vaikutusta auringolla taikka föönillä. Itse ruiskin äsken tätä päähän suihkun jälkeen ja hiukset muuttui heti tahmaisiksi korpuiksi. Olen päättänyt siis tuhota tämän kuivan tähkän lopullisesti. Kesän lopussa mulla kasvaa kaksi rastapötkylää keskellä päätä. Mutta uskon tämän tuotteen toimivuuteen.. lupaa vaalentaa 1/4 astetta per kerta. Joka päivä en tätä tukkaan ajatellut ruiskia, mutta haluaisin hieman tasoittaa tätä "tyvi vaalea, latvat tummanruskeat"-sotkua. Iik, oletteko te kokeillut jo tätä?
Kicksistä n ~ 10€.
Toinen hauska itsensäpilaamis-juttu on tämä. Musta permanenttiväri ripsille. Voi helkutti mitä kävi. En osannut oikein käyttää sitä kampaa ja mälläsin silmäni oikein huolella. Kiva mennä huomenna töihin. "Hei sulla on ripsarit vähän levannut". Onneksi minulla ei ole viikonloppusuunnitelmia ja olen perjantaihin asti toimistolla töissä jossa tapitan vain tietokoneen näyttöä. Auttakaa, miten saan sen värin pois? :--D
Sokos n ~ 10e

Mitäs muuta.. eilen meni lehti painoon ja istuin duunissa 12h 9-21. Taksilla Konalasta keskustaan että ehdin bussiin. 22.00 Bussilla kotiin helsingistä ja kotona 23.15. Rankkaa. No mutta edelleenkin teen mielummin oman alan töitä ja vähän pitempiä päivä kuin.. kakkaa. Tuli muuten myös kutsu valintakokeisiin KYAMK:iin. Iik. Nyt pitää alkaa taas kieli rullalla harjoittelemaan piirtämistä. Harmi kun pääsykokeissa ei voi käyttää painttia.

ps. Tarviin KESÄtakin, mistä?

12 kommenttia:

Meeri kirjoitti...

Mä kuulin tosta suihkeesta vasta viikko sitten ja haluisin niin kokeilla, mutta ei mun oo mitään järkeä kun oon jo ihan blondi. :D kerro sitten miten toimii!

Mirette kirjoitti...

Meeri: Mä muistan et viime kesänä oli mainoksia tosta lehdissä mut en sit koskaan paikantanut niitä.

Kävin viime viikolla meidän Sokkarissa kysymässä että onko niillä niitä "Ei ole, oli joskus viime vuonna mutta se on jo aika vanha juttu - me ollaan tämmönen jämäsokos" tms. jotenkin tolleen törkeästi se tiuskas :D Sitte matelin pois.. ja tänään Kicksin ohi kävellessä muistin et ai niiiiii..

Onks sulla tumma tyvi? tai siis oma väri? Kun sillähän voi suihkia tyven piiloon halvalla ja helposti :D

Anonyymi kirjoitti...

hei jee tuut kouvolaa!!!!! haluun nähä sut :-------)!

ami kirjoitti...

Olis tarkotus löytää tuo suihkutteluputeli tyvikasvun vaalennukseen. Vähän pelottaa tuo ettei sitä pestä pois, äää..? Kerrohan ihmeessä tuloksista sitte ku testailet!

Mulla ei oo ripsien värjäyksessä ongelmaa värin juuttumisessa ihoon vaan siinä että saan joka helvetin kerta sitä litkua silmään... Se muuten kirpasee "vähän". Sen takia teenki sitä noin kaks kertaa vuodessa, hehe.
Mä koittaisin tuohon ylimääräsen värin poistoon ekana varmaan kynsilakanpoistoainetta vaikka iho ei tykkäiskään... :---D
Hankaushinkkaus jollain tosi hyvällä putsarilla/kuorinnalla (?) vois kans tehota vaikkei tuo silmänympärysiho siitäkään varmaan kauheesti tykkää.

Mirette kirjoitti...

Anonyymi: Muhahaha, jep. Toivottavasti kolmeksi päiväksi.. pahimmassa tapauksessa vain päiväksi :(

Ami: tossa suihkeessa oli vaan ongelmana semmonen märkä raivokas ruiskenopeus :D olisin toivonut semmosta pehmeetä huljuttelua, mutta spruit.

Ja joo siis ton ripsisetin mukana tulee kampa(jota en käytä enää IKINÄ) niin sillä kun vetäsin jotenki vammasesti niin aarrrrhhh sitä kirvelyä. En viittiny pestä poiskaan ku sit oisin joutunu pestä ne alkumönjätkin.. sit siinä tosiaan kävi niin - että kun kirveli niin perkeleesti, revin ne jo valmiiksi huonosti olleet "suojalaput" pois ja vaan hulluna yritin laittaa sitä mössöä mahdollisimman nopeasti kaikkialle :D

Ja en tiedä noista.. kuorintaa voisin kokeilla. Harmi että mulla on todella kuiva iho.. tää ei lähe ikinä :D

RagDoll kirjoitti...

Kiitos tästä. =D Haaveilin tuosta suihkeesta, mutta nyt taidankin luottaa vain kampaajaani. ;)

Levitä aina ennen kestoväriä ennen silmien alle ja ympärille vaseliinia, niin ei tartu jatkossa kiinni ihoon. ;) Kasvovedellä saattaa saada aavistuksen väriä irti ihosta.

Anonyymi kirjoitti...

ooo, mitä opiskelet nyt ja mihin haet? ite opiskelen kanssa kouvolassa (.....) ja ihan sattumalta päädyin sinne haha. tosin en asu siellä nyt kesällä kun ketään ei jääny sinne kesäks

Mirette kirjoitti...

Ragdoll: Riippuuhan tuo suihkeen "tuho" varmaan myös hiuslaadusta. Oma kun on jo valmiiksi karhea ja kuiva. :)

Yleensä olen aina laittanut vaseliinia mutta lapussa luki "et tarvitse vaseliinia". Ensi kerralla (eli heti kun nää hälvenee mun silmäluomista) niin tuputan sitä ainetta eka pumpulipuikolla ja toisella sellasella sitä värjäysmömmöö. Kampa saa mun puolesta mennä roskiin :D

Anonyymi: Hain tosiaan sinne kyamkiin opiskelemaan viestintää. Mut siel on 3pv pääsykokeet joten enpä tiiä miten käy :) Aion yrittää mut ei sitä voi varmaksi sanoa että pääsenkö ees ekaa päivää pidemmälle.
Mitä sä opiskelet?

Anonyymi kirjoitti...

liiketaloutta mutta suuntaudun viestintään. tätä on vähän vaikee selittää...se on nimittäin outo koulutusohjelma :D mut siiiis jämähdin tonne, alun perin hain lukemaan viestintää ymsss mut sit en päässy ja piti hakee jonnekin ja hain tonne oikeestaan aika läpällä ja sit pääsin sisään ja ei auttanu muu kun mennä. meinaan kyllä vielä joko vaihtaa tai sit noiden opintojen jälkeen opiskella viestintää vielä =) mut tuollakin on ihan jees kun nyt on aika paljon just noita suuntautumisopintoja, eli kivoi kurssei (= sitä viestintääää).

ärsyttää vaan kun meidän opetkin on sanoneet, että mun pitäis vaihtaa viestinnän puolelle kokonaan, mut no, oisivat sitten valinneet mut perhana! :D mut hei tsemppii kokeisiin sulle!

t. se sama anonyymi :D

Niina kirjoitti...

Muutamat kohdat postauksessa naurattivat niin, että ehti ihan kyynel herahtaa poskelle. :D Ei hyvää päivää. Taidanpa klikkailla sut seurantaan, illanjatkoja! :)

My kirjoitti...

Ei hitto ite kokeilin tuota suihketta tähän tummanruskeaan rastahöttö päähän ja tulos nyt ei ollu ihan toivottu. Nyt mulla on sellanen ihan vaaleen ruskea juurikasvu ja muuten tummanruskea tukka hohtaa kultaista, valoa vasten katsottuna :D Tais tuo tuote olla tarkotettu jo valmiiks vaaleaan tukkaan =D

Mirette kirjoitti...

My: Eikö siinä ihan lue että vaan vaalentamaan vaaleaa tukkaa? tai jostain luin :D Mäki olen kyllä suihkinut sitä mun hiusten tummanruskeisiin kohtiin ja en nyt tiedä.. tuntuu että tukka on vaan takkunen ja kuiva mutta muuta tulosta en hirveästi ole nähnyt :D Yhdessä vaiheessa luulin että olis vähän vaalentunut mutta se olikin vaan lumetta :D